Leffaraati olikin päättänyt kokoontua minun ollessani pois netistä ja blogit ympäri maapallon tulvivat The Wanderers aiheisia juttuja.

The Wanderers oli Numeron ehdottama elokuva joten totta kai minä tiesin jo ennalta mitä tuubaa sieltä onkaan tulossa. Yltiötaiteellista roskaa yltiöpäisellä gorella höystettynä. Onneksi mitään sellaista ei ollut luvassa. Ainakaan päälletulvivassa mittakaavassa.

Leffahan kertoi

Peewee nimisen nuoren tytön(neidon) pyristelyistä kasvaa naiseksi hyvinkin maskuliinisessa ja miesvoittoisessa maailmassa. 

Leffan alkupuoliskossa luodaan kuvaa Peeweestä villinä poikatyttönä joka tahtoo kulmakunnan kovimman jengin(Kaljulaiset) johtajan Terrorin rinnalla hallita sekä miesten maailmaa että omaa naiseuttaan, jonka hän pyrki tavallaan tukahduttamaankin. Kaikesta huolimatta Peewee oli nainen ja jo tässä alun rajun kuvan luomisen aikana on hetkittäin aistittavissa jonkinlaista naisellista herkkyyttä hänen katseessaan. Toimet ja sanat kertovat jotain muuta kuin hänen aistillinen tunteva naisen katseensa. 

Kriisihetki Peeween kehityskertomuksessa tapahtuu kun hänen ihannoimansa miehekäs mies Terror päättää valita velvollisuuden perheen ja kodin sijaan. Terrorin lähtiessä merijalkaväkeen Peewee hylkää aiemman elämänsä ja antaa naiseutensa puhjeta kukkaan. 

Elokuva päättyy yhteisö hyväksyy Peeween naiseuden ja hänet kutsutaan mukaan juhlintaan, tällä kertaa ei osana jenginä, vaan itsellisenä naisena. 

Se oli herkkä hetki. 

 

Sitten vähän makupaloja leffasta:(Spoilereita)

Leffan ykköshahmo tietty edelläkin mainittu massiivinen kaljulisten päällikkö Terror. Syö suunnattomasta pitsasiivusta keskustan ja työntää mitään kyselemättä reunat oman jengiläisensä suuhun. No questions asked. Päällikön elkeet.

Alkuleffa alkaa olettaa että seksiä ja naisia leffassa kovastikin kun ruskeita sukkahousuja vilautellaan ja melkein päästään itse asiaankin. Ei niitä naisia sitten häiritsevän paljoa leffassa ollutkaan.

Rasvalettijumala paljastuikin ihan tavalliseksi italiaanoksi jonka äiti oli juoppo jota naapurin sekopääukko pani salaa vaimoltaan. 

Wongien kinkkijengin esittelyt alkoivat hyvin hyvin mystisissä tunnelmissa. Olisihan tahtonut nähdä hiukan enemmän sitä meininkiä. Vaikka onnenkeksejä.. Don't fuck with the Wongs!

Galasso-papat oli aika hurjia ukkoja. Keilapalloa käsille. Ouch.

Leffa ei missään vaiheessa puuduttanut(kenties lopun massiivista joukkotappelua lukuunottamatta) mutta  mukava piristysruiske siinä keskivaiheilla oli se elbow-titting kohtaus. Tai sen alustus kun niitä tissejä käveli siellä kadulla edes takaisin. Hehe. Ja hauskasti se Joyen nainen olikin aikamoinen amatsooni ja lyttäsi koko jengin.

Tarkkana nyt! Let's Wampo! And now the Cleopatra! Ensi kerran kun juovumme osaamme moovit.

Pokerivinkkejäkin opetettiin leffassa. Strippokerin muodossa vieläpä. Ritchie se ei ollut kovin korrektina tyttöystäväänsä kohtaan kun alkoi Indiana Jonesin tyttöystävän rintaliivit esiintyä. Kaikenlaista sitä. Riitojakin tuli.

Pian oltiinkin jo lopun jättitappelussa pahoja friikkejä vastaan. Samperi ne oli mulkkua sakkia. Mustien jengit ja valkoisten jengit ja Wongitkin yhtyivät pahoja friikkejä vastaan joita oli monta sataa! Pirun pahalle se näytti mutta lopulta friikit ajettiin pakosalle. Itse olin pettynyt tappeluun koska ei ollut Terence/Bud tyylisiä tempauksia oikeastaan lainkaan. Joyen isä Emilio oli hyvä lautansa kanssa mutta mitä se meni poikaansa lopussa lyömään. Sitten myöhemmin poika löi isänsä tajuttomaksi pullolla. Ja karkasi rasvalettijumalan kanssa kohti parempaa huomista.

Huh.

Hyvä leffa kyllä oli. suosittelen ihan kaikille. Ainakin jos on järkee päässä..