Pitkästä aikaa näin uusia unia.

Toisessa unessa olin jossain. Tahtomattani kai minä aiheutin jonkinlaisen latauksen purkautumisen vrt. ydinräjähdys. Se ei kuitenkaan ollut ydinräjähdys vaan jotain kosmisempaa. Kenties repeämä todellisuudessa tai multiversumissa. Kuitenkin olin paikalla ja tunsin kuinka paine kasvoi. Kuvittele että sinun tukkasi nousee pystyyn ja mahassa alkaa etoa.. silloin tuntee että kohta tapahtuu jotain. Siinä oli joku tavallinen kansalainen, siivoaja tai vastaava heppu jonka revin mukaani ja sanoin että nyt pitää juosta! Minulla oli reppu täynnä ruokaa. Voimme elää metsissä! Revin sitten sitä tyyppiä perässäni halki murtuneen kaupunkimaiseman ja lopulta metsässäkin. Hän valitti väsymystään mutta me vain juoksimme ja juoksimme. Jossain välissä kaikki meni AIVAN valkoiseksi mutta ei me jääty katsomaan mitä takana oli tapahtunut. Me vaan juostiin pois pois pois! Kaipa jotenkin luuli pääsevänsä turvaan.

Sitten olimme jonkinlaisella niityllä kun valkoinen lentävä klöntti tai taso sai meidät kiinni. Sillä oli siniset tai violetit "kasvot" ja se oli jonkin sortin enkeli. Tuhon enkeli tai vastaava. Me oltiin loukussa! Enkeli kysyi meiltä kaksi kysymystä. En muista mitä kysymykset olivat. Se kaverini vastasi "väärin", eli hänestä ei ollut hyötyä uudelle maailmanjärjestykselle joten Enkeli muutti hänet perhoseksi.  Minä olin ovelampi ja päätin mielistellä ja vastata oikein.. vastauksissani oli kuitenkin looginen ristiriita josta Enkeli aivan oikein päätteli että yritin vain valheella selviytyä. Hän sanoi että minusta voisi olla hyötyä mutta tällä erää.. ja muutti minut perhoseksi. Sitten olin ihan vapaa ja välittömästi vailla huolia. Ajattelin että eihän tämä mennytkään hassummin.

Tuo uni ei ollut kovin ahdistava verrattuna seuraaviin.

Näitä unia oli ainakin 3-5 yön mittaan ja joista jokaiseen heräsin. En muista unista mitään. Muistan että ne olivat melko ahdistavia. Ensimmäisistä heräsin ja mietin että olenko minä hullu. Katselin ympärilleni että näkyykö muita minuja. En silti ollut varma vaikka katselin. Ehkä ne minät olivat vain skitsofreenikon minuja. Jotain sellaista ajattelin yöllä. Enää en muista. Aamulla olin parantunut ja vapauttava normaalius laskeutui. 

Unissa olin minä. Sitten tuli joku toinen joka oli minä. Sitten minä olin joku toinen joka olin minä. Minuuteni halkeili ja lohkeili ja joka paikassa olin minä. En muista olimmeko kaikki sama vai jokainen vähän eri minä. Mikä on harmi. Kuitenkin koin unen suorastaan ahdistavaksi.  Ei niitä minuja loppujen lopuksi paljoa ollut; oisiko korkeintaan viisi ollut. 

Muuta en muista.

Ja sekös harmittaa niin vietävästi.