Kun ei nyt väisty mielestä niin pistän tähän yhden aamuisen unen jonka sangen hyvin kerrankin muistan.

Heräsin sängystä läheltä entistä kyläkouluani enkä muistanut yhtään miten olin sinne päätynyt(hyvin yleistä muuten unissani). Päälläni oli vihreä paita, kalsarit ja sukat. Sänky oli omani. Puin päälleni mustan Dr Who -paitani sängyltä, otin sängyn kainalooni ja läksin kävelemään kohti kotiani ehkä 3 kilometrin päähän. Olin iloinen että sukat olivat jalassa koska nyt jalkani eivät kuluisi niin suuresti. 

500 metriä käveltyäni tulin ison tien risteykseen ja suunnasta jos tulin saapui auto. Väistin katseeni metsään ettei autoilijat tunnistaisi minua. Olihan se hiukan noloa siinä kalsarit jalassa sänky kainalossa käppäillä. Auto kääntyi ja jatkoi matkaansa kuten minäkin. Parin kilometrin matka isoa tietä siinä kävelin autojen ajaessa ohitse kumpaankin suuntaan. 

Lopulta saavuin viimeiselle etapille kohti kotipihaa. Hämmästelin kuinka lammen pinta oli tulvinut ja nurmikentät olivat suurelta osin veden vallassa. Sorsiakin uiskenteli siellä. Nurmikentät olivat joko hotellin tai vastaavan pihalla.(Tämmöistä ei tietenkään oikeasti ole olemassakaan!) Kävelin tietä eteenpäin näkemättä kotitaloani. Tässä vaiheessa olin lapsuuden kotini sijaan menossa jo Varkauden kämpilleni.Loogisten päättelykykyjeni ansiosta arvelin että kyllä kaiken logiikan ja järjen mukaan kämppäni pitäisi olla juuri tässä. Näin vain valkoisia betoni- tai tiilitaloja. Ihmettelin ja tässä vaiheessa ensi kertaa aloin epäillä että piru vie onko tämä sittenkin unta. Ajattelin että selkeä merkki unesta olisi se että kantelen sänkyä. Sängyssä nukutaan. Kuitenkin realismi jatkui. Siinä oli kuitenkin talonmies tai vastaava jolta kyselin että onko tämä se-ja-se 724(tai 742). Hän myönsi. Kysyin että asuuko täällä minun nimiseni ihminen? Hän sanoi että asuu kyllä. Siinä vaiheessa oli jo että nääh, älä perhana ! Ja heräsin.