Olin äsken pystykorvien kanssa metsässä.
Lintujen suhteen pölhömpi nostatti ilmasta metson lentoon ja metson pökkelö totta kai laskeutui ihan minun viereeni. 5 metrin päässä olevaan puuhun. En ampunut lentoon vaan jämähdin asentoon jotta pentu saisi haukkuelämyksen. Pentu haukkuikin vähän, mutta sitten äitipökiönsä alkoi haukahdella metson ilmajälkeä 50 metrin päässä ja pentu juoksi sinne, tyhmä kun on. Purin hammasta ja arvelin josko pentu vielä palaisi.
Palasihan se ja vielä haukahteli hiukan metsoa, jonka siis näki männyn latvasta. Aika köykäistä oli haukku siihen nähden, siis että näkikin metson.
Oli siis aika ampua metso alas. Metso oli aivan viereisen puun latvassa ja minä katsoin suoraan eteenpäin. En nähnyt koko lintua. Metson lentäessä puuhun olin heittänyt hanskan kädestä pois ja haulikko oli valmiina. Varmistimen poistin ja valmistauduin puolittaiseen heittolaukaukseen.
Vhuum! Paskat! Metso hyppäsi heti puun toiselle puolelle ja luovutin siihen. Sinne lensi iso reuhka. Reuhka jonka piti tippua myttynä siihen puun juurelle. Se olisi tehnyt hyvää pennun riistahimoille. Ja hyvän karvalakin olisi siitä saanut.

Ei mahda mitään. Elämä haisee.
Katsotaan nyt mitä pokerilla on annettavaa.