Olen tämän päivää yrittänyt paikantaa aivoissani piilevää vuotokohtaa.
Faktatieto on paennut aivoistani muutaman viime vuoden aikana. Tänään huomasin asian hyvin konkreettisesti. Juttelin kaverin kanssa ja ainoa vastaus hänen kysymyksiinsä oli "En tiedä.".
Minä en todellakaan tiedä enää mitään.
Kaikki on menettänyt merkityksensä.
Kuka hän oli, mitä hän teki, mitä silloin tapahtua, miten se asia on.. Maailma on täynnä kysymyksiä. Eikä minulla ole enää vastausta yhteenkään.

Olen juonut alkoholia kaksi päivää putkeen.

Torstaina vaihdoin kenkäni jonkun kanssa. Hänellä oli valkoiset lenkkarit eikä päässyt niissä baariin, joten vaihdoimme kenkiä. Minä jäin ulos. Hän oli tuntematon mies. Nyt minulla on pari valkoisia lenkkareita. Lenkkarit ovat liian pienet. Varpaisiin sattuu.

Tänään heräsin vailla krapulaa. Väsymys. Väsymys oli hyvin läpitunkeutuva. Soluni ovat väsyneet.

Pohdiskelen taas raitistumista. Geenini pelaavat vastaan.  Keskiviikkona on juhla. Olen siellä kenties humalassa. Ei minulla ole morkkista, pahaa krapulaa tai muutakaan minkä vuoksi ihmiset yleensä pohtivat raitistumista. Minulla on väsymys. Minä en jaksa. 

Mökki metsän keskeltä ja pystykorva. Erakoituisin. Ei tässä nyt minnekään Uusi-Seelantiin mennä.

Ihmiskammoinen olo oli tänään hiukan. Kaupassakin piti käydä. Ihmisiä vilisi. Katselin varpaitani. Varpaiden takana piilossa.

Sitä vain että ihmisiä saa pelätä. Miksi pitäisi olla rohkea ja hieno ihminen? Eikä pidä. Ihminen saa olla millainen tahtoo. Emme ole robotteja joita on tehty yhdellä muotilla 5-6 miljardia.
Huomio: 5-6 miljardia siksi koska en tiedä onko maailmassa 5 vai 6 miljardia ihmisiä. Tämä siitä etten tiedä enää mitään. 6 niitä kai on? Niitä, meitä. Öhm.

Pitäisi nyt  kirjoittaa kirja. Siitä tulisi elämään väsyneen vanhan miehen tilitys. Hän kertoisi miten hän on väsynyt. 500 sivua väsymyksen kuvausta. Eikä yhtään faktaa. Pelkästään subjektiivista väsymyksen kokemista.
En tarkoita että olisin väsynyt elämään sillä tapaa jolla tapaa tehdään itsemurhia ja sellaista. Ei, ei, kyllä minä elän, mutta väsyttää.

Ihmisten pikkumaisia tarpeita ja haluja ja tahtotiloja. Minä tahdon nukkua. Syödä. Levätä. Nautiskella hiljaa. Loppujen lopuksi muuttuisin mullaksi. Elämästäni yritetään tehdä liian hankalaa. Tutkainta vastaan on toisinaan väsyttävää taistella. Varsinkin jos on väsynyt.

Elämyksiä, kokemuksia.
Olen väsynyt. En minä jaksa. On ihan hyvä näin. Ummistaisi silmänsä ja olisi hiljaa. En minä ole mikään pöllö!

Maksaan voisi sattua. Jos maksa olisi kipeä niin silloin ei voisi juoda. Pitäisi tehdä jotain terveellistä. Syödä porkkanaa. Kävellä aamukasteessa. Metsäkanalintujen metsästyskausi alkaa viikon kuluttua.

On hyvä olla kun energiatasot ovat alhaiset. Helpottava väsymys. Ei isi-muotoja. Minun ei PIDÄ, minun ei TARVITSE, minun ei mitään. Istun vain hiljaa.

Mieleen hiipii ajatuksia. Ajatuksia isi-muodoista jotka valtaavat elämäni pian jälleen. Se on väsyttävää. En ole oman elämäni herra ja hidalgo. Juoksentelen sinne ja tänne. Onko ne konditionaaleja? vai mitä. En tiedä.
Minä en tiedä!
Vapauttava tunne. Kokeilkaa joskus.
Vuosikausien opiskelu ja kouluttautuminen alkaa tuottamaan hedelmää. Olen pääsemässä hyvän ja pahan tiedon tuolle puolelle. Tilaan jossa ei enää tiedä. En tiedä onko paratiisi siellä, mutta minulla on käsitys että asia olisi juurikin niin.
Niin ei, en puhunut Suomen koululaitoksen tarjoamasta opintomateriaalista. Listani koostuu asioista kuten Kerouac, Huovinen, Överikännääminen, Tao te king, Hemingway jne.
Ehkä lista on ilmaa. Ehkä kyse on vain elämisestä. Aika kulkee, jotkut kasvavat, jotkut kutistuvat.

Tieto lisää tuskaa.
Kaasu tuli. Siirryn hänen pauloihinsa.