täällä minä istustuskelen iltaini ratoksi. ympärillä leijailee pöly. piti siivota, toki piti, mutta enpä siivonnut.

Epähuomiossa n. 7 tuntia(villi arvioni) sitten join kupillisen kahvia kaverin seuraksi. Se oli kenties tämän viikon suurin virheeni. Nyt en saa lainkaan unta. Tämä sotkee taas sopivasti mukavaksi lutviutumaan päässeen vuorokausirytmini ja alan taas aneemiseksi. Se johtaa taas siihen etten ikimaailmassa saa tuota esseetäni valmiiksi. Mielessäni on ehkä materiaalia noin 7-10 sivuksi. Joutunen hiukan lisäämään Husserlista jorinaa jotta saan täysimittaiseksi työni. Toisaalta jos aikarajat alkavat puskea päälle niin vetoan laiskuuteeni ja sanon että työstäni tulikin vain 10 sivuinen. Mitäs YRITÄTTE pakottaa akateemista neroa aikarajojenne sisään ! huudahdan uima-altaassa naapuriradan mummolle ja kauhon hänen ohitseen täyttä häkää raivonpunasta hehkuen. Toivottavasti vesi ei haihdu jäljessäni.

Vesi oli kyrpänään mummoja.

Avernumia en kovin ehtinyt takomaan kun se kaveri oli ja katsoimme elokuvan Yakuza. Yksi parhaista elokuvista joita olen nähnyt aikoihin. Golem-tehtaalla on ruuhkaisaa. Pakko mennä vanhalla kunnon save-load taktiikalla. Tai ei nyt oikeastaan. Aina vain kun nurkka on edessä niin ennen nurkan taa kurkistamista hastet ja blessit ja muut rojut niskaan, ja sitten vasta menoksi. Golemin liha tummuu.


Niin, ja kuten uhkailtua olen tätä nykyä kahden polkupyörän mies. Itsetunto-ongelmani on sillä ratkaistu. Tunnen kuinka elämäni alkaa taas tästä lutviutumaan. Mikään ei voi minua estää! ..paitsi ehkä kupillinen kahvia. Se perkele!
Nukuttaa koko ajan. Sitten käy sänkyyn makaamaan ja vetää onnellisena peiton päälleen. Krooh pyyh, on normaalisti seuraava ääni jota suu ja aivot päästelevät. Kahvin vaikutuksen alaisena sen sijaan ruks ruks ruks alkaa kuulua aivoista(taustalla kooohhh kohhh kahvi kohisee), eikä unesta ole tietoakaan. Ehkä häivähdys kaipausta.

Jos avautuisin siitä esseestäni. En taida sittenkään. Se vain sanon ettei tuollainen työ ole minua varten. Tuskastuttavaa. Mieluummin istuisin kirjastossa lukemassa päivän Hesaria.

Takaisin pyöräilyyn. Ensi viikon maanantaina, tai vaihtoehtoisesti tiistaina, aloitan pyöräilyn. 20km lenkeillä aloitella, ja jos siitä sitten jopa pidempiäkin. Ehkä 100km viikossa on liikaa pyydetty, mutta jos tuota 60km nyt aluksi. Pian olenkin jo nuoruuteni loistossa. Tosin tuolla pyörällä ei pääse loistoon kun se kulkee liian sukkelaan. Eihän siinä pääse kunto lainkaan kasvamaan. Vääryys on nerokas nykytekniikka. Satulakin tuntui niin kivalle pepun alla. Tiedä sitten mille tuntuu kun on 5h sillä istunut.

Mitähän muuta mielenkiintoiseen elämääni kuuluu.. hmm. Ei oikeastaan mitään.
Seuraavaksi kai pitäisi aloittaa blogisessioni fiktiivinen osuus.
Onneksi ei päässä liiku mitään kuvitteellista. Kuka sellaisesta epärealistisesta roskasta edes pitäisi? Sanokaa minun kysyneen.


Nää neljä mies istui rinkiä kivillä junaradan takana.
Yksi oli viisas, yksi oli lempeä, yksi oli voimakas ja yhdellä oli muuten vain tyhjää ilmaa pää täynnä.
Repussa oli kossut, ruisleipää, lenkkimakkaraa ja sinappia. Käsissä oli pullolliset keskikaljaa. Miehet aikoivat viettää leppoisan illan junaradan takana.
Oli heinäkuun kolmastoista. Vuosipäivä. Joka vuosi täällä istuttiin.
Päivällä tultiin, kaljalla aloiteltiin. Syötiin leivät, makkarat, sitten tartuttiin kossuun.
Rane aloitti hienolla puheella.
Pera kertoi huuli väpättäen miten muut ovat hyviä jätkiä.
Tauno uhosi ja sitten tapeltiin.
Rauno itki miten vaimo jätti hänet.
Aamulla miehet heräsivät likaisina puskista ja ojista ja eräs junaradan pientareelta. Sitten oli aika mennä kotiin.