Eilisestä tuskaisuuden alhosta on hitain askelin kiivetty paremmille tasoille ja nyt olo on jotakuinkin hyvä suorastaan. Banaanin söin äsken evääksi ja pari lasia vettä join. Ennen kymmentä aloin illalla Päätaloa lukemaan ja se meni kertahuitaisulla koko kirja. Aamuyhden jälkeen luin viimeisen sivun ja valmistauduin nukkumaan. En ole aivan varma että olenko lainkaan nukahtanut. Mahdollisesti ihan vähän. Nyt on kohta aamukuusi kello. Jos tässä päivemmällä saisi nukahdettua. Sen jälkeen alkanaa olo toden teolla korjaantua. 

En enää edes muista millainen olo olo pahimmillaan. Onneksi kirjoitin ylös niin nyt on jotain johon tarttua. Semmoinen turhuuden etova myllerrys pyöri mielessä ja vatsassa arvelen, muistelen. Voin kuvitella millainen hullu peto sitä on ollut sopivassa vaiheessa iltaa. Tukka pystyssä ja sekaisin(kiharalla), silmät tapillaan ja kuola valuen. Tapittavissa silmissä myös sellainen tavallista selväpäistä ihmistä pelottava tuntematon kiilto. En ole oikeasti varma olisiko oikeasti ollut jotain pelättävää. Kenties, kenties. Puoliksi mongerrettuna tulee sieluja syvääluotaavaa tekstiä ja houretta. Sellainen on aina pelottavaa. Varsinkaan kun selvinpäin niitä syvyyksiä ei näe lainkaan. Kun on aivojen kemialliset koodit ns. normitilassa. Aivokäyrät kulkee vaan suoraa tuuttausta tuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu. Silloin ei juhlita, jos ei surrakaan. 

Onkohan nuo muut ihmiset ihan älyissään kun ne juo viinaa. Aina tuntuu että itse on se oudoin ja pahin kaikista. Hämärä muistikuva on kun menin pikkubaarin tanssilattialle yksin houreissani sätkimään. Joskus minä vielä näen omia sätkintöjäni Youtubessa. Ei ole minkäänlaista reaalista näkemystä että näyttääkö se vain huumehörhön pöhöttyneelle sätkinnälle vaiko kaukaisesti jollekin järkevälle. 

En minä perkele tiedä mitä minä vielä urputan tästä aiheesta. Blogauksen tarkoitushan oli kertoa miten hyvä olo on nyt jos ei vielä ihan hyvä mieli olekaan. Tuo nukkumattomuus ei nyt kovin terveyttäedistävää ole. Kenties pitäisi ekojen 10h unien jälkeen vasta tehdä tämä parantumisblogaus. 

Mietityttää että tulikohan sitä edes juotua niin kamalasti viikonlopun aikana. Saattoi että oli vain olo sellainen. En kyllä osaa sanoa. Ehkä otin, ehkä en. Kamala juominen ei tarkoita mitään 12 packia. Suhteellisuutta ihmiset, suhteellisuutta. 

On kyllä pieni mahdollisuus nyt että vielä joskus tulen juomaan olutta. Eilen sen mahdollisuus oli lähempänä nollaa. Tuli muuten mieleen että näin viime yönä ehkä jotain unta. Se tarkoittaisi että olen nukahtanut. Se on hyvä. Muistan melkein. Jotain me isän kanssa ajattiin autolla ja teiden varsilla oli jotain juttuja joiden luona oli susia. En nyt muista mistä oli kyse. Ihmettelin että jopas on paljon susia näillä kunnailla. 

Tekisi mieli piipahtaa kirjastossa uusi Päätalo lainaamassa jo tänään. Koillismaa-sarjaa luen toista kertaa nyt. Liiankin hyvin vielä muistaa mitä tapahtuu. Seuraavassa kirjassa alkaa Kaukon sotareissu. Siitä en muista kyllä tuon taivaallista juuri nyt. Iijoesta aika hyvin muistaa ne Kallen tapahtumat mutta tuosta Koillismaastapa ei oikeastaan mitään nyt. Ehkä se lukiessa kyllä palautuu.

Päätaloa on mukava lukea kun se on niin maanläheistä. Tulee olo että on vielä olemassa maa jossa tahdon elää. Vaikka onhan se totta että kirjat kertovat lähes 100v takaisista asioista. Harmi. Voihan se myös olla että se olen vain minä omine harhoineni joka luulen että ihminen ja maa on muuttunut. Muistelen että joskus vielä ajattelin että ihmiset ovat kaikki samanlaisia eivätkä ne ihan muutamaan vuosisataan miksikään muutu. Enpä tiedä nyt. Tuntuu aika kaukaa haetulta. Tuuliviirejä me ollaan. Karanneita tuuliviirejä eli sanoisiko tuota että ihan leijoja. Karanneita sellaisia.

Siksi olisi hyvä että ihmiset olisivat tiukemmin sidoksissa maahan. Sellaista ihmistä ei hetken tuulet liikoja hetkauttele. Kestää järki päässä ja housut jalassa. Ei ole oikkujen vangitsema. Toki oikuista voi välillä nautiskella, ja tuskaillakin niiden vuoksi. Mitäpä muutakaan se tämä minun viikonloppuni taas oli. Kirottu oikku jos ei muuta. Juo ensi kerralla vähemmän. No vittu jee no miepä kuules juon! Kiitos tuosta tervehenkisestä ja loppuun asti selkeästikin ajatellusta kommentista. Eipä ole tullut ikinä mieleen. 

Nyt tämä meni jo siihen että aloin katkerana puida nyrkkiä ihmisille jotka eivät juo ylenmääräisiä määriä edes juodessaan. Sujuisihan se tämä elämä kai aika leppoisasti ilman viinankin läträystä. En tiedä kyllä toisaalta. Miten sitä sitten kun ei koskaan olisi mitään aallonpohjaa jolta kivuta taas maan pinnalle? Henkinen tasamaa vain. Välillä vähän heiluttaisi venettä mutta eihän se mitään haittaa kun olisi selvinpäin ja järjissään. Toista se oli esimerkiksi eilen.

Huomautettakoon vielä että eihän nämä minun krapulat, pahatkaan, kovin pahoja ole. Kahden päivän juomisen jälkeen ei vielä kovin syviä uria kasvoihin ole ilmestynyt. Kysykää vaikka tuolta juoppoveijari Albrandilta että mille se tuntuu kun oikein kovasti sieluun pistää viinan kirous. Sieltä saatta asiantuntevampia vastauksia. 

Mutta pitäähän sitä tässä minunkin vähän yritellä. Tutkiskella tätä ihmispsyykeen voimaa, tai toisinaan voimattomuutta. Eikä sen tarkoituksen välttämättä tarvitse mikään oppiminen olla. Tai ainakaan opiksi ottaminen. Ei sitä koulussakaan miksikään oikeasti valmistuta. Elämä on matka. Aika peruskauraa. Unohtuu vaan useinkin. Lisää kertyy koko ajan paskaa pään sisälle. Sitten sitä onkin jo vanha viisas ukko. Ainakin näin kuvittelen optimitilanteen olevan. On niitä varmasti ihan helvetin tyhmiäkin vanhoja ukkoja. 

Voi olla myös ihan tyhmiä kuin saappaat vanhoja ukkoja jotka silti vaikuttavat viisaille. Ne vaan hölmöttää. Onko se sitten oikein. Silleen ihan ilman mitään ajattelua on viisas mies. Perkule. Ihanko väärin minä teen kaiken!