Pekka Haataisen kirjasta Suomen maalaisköyhälistö. Hänkin lainaa jotain 1800-luvun puolivälin kirjaa/artikkelia mutta en jaksa noita lähdeviitteitä nyt tutkia tarkemmin.

"Paras aika petäjäisen kokoomiseen on silloin kewäällä, jolloin kuori rupee helposti lähtemään puusta, sillä se on silloin huokeampi saada irti ja wähemmän pihkainen...Maamiesten tulee kutienkin tarkoin huomata, minkä wahingon he tekewät itsellensä, jos he hywästä hirsi- taikka muusta tarwe-metsästä rupeewat wuolemaan petäjäistä, waan pitäisi heidän siksi käyttää ainoastansa sellaisten puiden kuoria, joita muutoinkin aikowat kohta kaataa haloiksi taikka muiksi tarpeiksi...
 Puuta kuoriessa otetaan helpeet kohta pois, niin tarkoin kuin mahdollista on; senjälkeen pannaan kuoret yksitellen lewitettyinä kuiwamaan ulkohuoneessa taikka muutoin pimennossa. Kuin ne owat niin paljon kuiwaneet, ettei niitä ulkona paremmaksi saada, paahtetaan ne uunissa kepillä kuljetettuina hiilloksen päällä, siksi kuin ne wähän ruskistuwat. Sitten ne kuiwataan huoneessa tuiki kuiwaksi, siiwotaan kaikesta pihkasta ja wielä jääneestä ulkokuoresta, surwotaan rautaterällä astiassa, jauhatetaan hienoksi kohta huoneesta pois otettua, ennenkuin tuorestuwat ja säilytetään senjälkeen kuin muutkin jauhot. Koska petäjäistä tehdään joko rieskaksi tai puuroksi, otetaan jauhoista niin paljo kuin kerralla tarwitaan ja pannaan kuumaan weteen. Jäähdyttyänsä siksi kuin käden sietää, sotketaan rieskaksi wähän ruis- taikka, jos niitä ei ole, otra-jauhoja siksi kuin siitä tulee tawallinen taikina, leiwotaan ilman suolata ohueiksi ja erittäin kowiksi ja pannaan kohta tawallisesti waristettuun uuniin. Puuro taas keitetään niinkuin tawallisesti muistakin jauhoista puoleksi jyväjauhoilla sekoitettuina." 

Nyt älkäämme enää nälänhätää pelkää. Hallitsemma ainakin teoriassa petun teon eikä meitä enää nälkä uhkaa.