En kommentoinut Lossien blogia. Luin kyllä. Hienoa pohdintaa.

Itse juuri kirjoitin 1,5 näennäisfilosofista päiväkirjaani jonka juuri aloitin. Kaasikselle yritän puhua mesessä mutta hän on niin ehdoton,

ja minun pääpointtini on juurikin se että hyväksytään olemassaolomme epävarmuus. Aluksi meinasin sotkeutua ratkaisemaan epävarmuutta eri vivahteilla. Esim. että maan perunapellon tekeminen olisi hyvää ratkaisua epävarmuuteen, ja trendikäs pukeutuminen olisi pahaa ratkaisua.

Sitten huomasin hourailevani ja muistin että olemassaolon epävarmuushan voidaan ratkaista vain heittäytymällä. Heittädytään elämään. Väliäkö sillä onko nyt, ollaanko me nyt, tuleeko huomista jne, anti mennä vaan! Tätä kaikkea pohdiskelin näennäisälyllisesti ja sitten Lossie kertoo aivan saman kauniissa proosamuodossa. On se vaan hieno mies. Tuosta kaasiksesta ei ota selvää onko se vain sarkastinen, vai uskooko todella puheisiinsa. Hän sanoo että jos heittäydyt niin joudut rappiolle, ja vain elämänhallinta johtaa Totuuteen. Oman käsitykseni mukaan elämänhallinta johtaa juuri niin kauas Totuudesta kuin on mahdollista päästä. Totuus = Olemassaolon epävarmuus.

Olen nyt kuitenkin hyvin seesteisessä tilassa. Onnellisessa tilassa; onnellisessa mutta väsyneessä.

Tekee mieli elellä elämäänsä eteenpäin taas hymyissä suin.

Tekee mieli elellä elämäänsä eteenpäin, mutta vietävä kun olen unelias. Ei elämisestä oikein tule mitään nyt. En vain tahtoisi nukahtaakaan. Vietävän vietävä! Kjeh. Ehkä Kalle Päätaloa lukaisen hetken ja nukahdan hymy huulilla.

ps. tästä kesästä Tehdään elämämme kesä. (toki auringonpaiste auttaa asiaan)

(puhuessani epävarmuudesta tarkoitan että se olemassaolo on kontingenttia, eli se voi olla olemassa, tai voi olla olematta)