Neljäntenä päivänä minä heräsin, minä nukahdin, minä heräsin tietämättä todellisuuden laitaa.
Nyt seilaan pian kohti kohinaa. Kuohua. Laineilta, seison pää paattini pihalla, ulos kohinaan.
Se virtaa aivoon.

Juon olutta.

Kohinaa mietin.
Puhelin pirr pirrr, tekstiviesti, hän joka olisi livetuttavani, niin silloin löisin. En löisi.

Lupaan ällistää, ihmiset.
Tunne kasvaa sisälläni. Ei kaksipohjainen tunne, lapsi, vaan ajatus.
Ajatus vailla nimeä.
Ällistys on hänen nimensä.

Puhelin niin .. Katsotaampa.
pyyhin lopun pois ja kirjoitin M:llä.
Mats Mulkkumies haistatteli vain viestissä. hän kantaa olutlavaa ja hikoilee.! MINUN VUOKSENI!
Joten olen velkaa suuren ällistyksen.
Ällistys joka Mullistaa!
En tiedä sellaitsa.
auttakaa, äkkiä, pian, en voi pettää Häntä!

Nyyhkytän hiljaa nurkassa.
Ällistys pakeni minusta.
Olen tyhjä. Minulla ei ole sielua. En näe, en koe, minussa ei ole ällistystä.. olen.. olen.. kuollut.
Äsken vielä elin, mutta nyt
olen enää,
kuollut kuollut.
:(

ANANASAKÄÄMÄ!