Edellisen pläjäykseni kommenteissa on epäilty kuntoani ja jopa mieskuntoani. Hävyttömiä miehiä tuollaiset laiska-lossiet ja muut. Menkää kuulkaas painamaan päänne puskaan ja olkaa hiljaa ! 

Itse asiaan

Luin eilen viimeisen kirjan Kalle Päätalon jo klassiseksi muodostuneesta Iijoki-sarjasta. Suurensuuren urheilujuhlan tuntua oli ilmassa kun viimeinen puolisivuinen alkoi ja sittenmmin jo loppuikin. Suljin kannen ja siinä se oli. Lähes kolme vuotta hikeä ja kyyneleitä ja nauruakin. Ohi on ! Paitsi on vielä yksi romaani Päätalolta jonka luettuani vasta koen lukeneeni kaiken Päätalon. Mutta Iijoki-sarja on nyt käsitelty.

Tahdon lainata vielä Päätaloa(ja erästä toista miestä) joillekin epäilijöille: 

Kalle Päätalohan osti isältään salaa joskus nuorena(10-14v ikäisenä) Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi?(tms.) teoksen jota sitten meni kädet vapisten ja sydän sykähdellen lukemaan salaa paskahuussiin. Toki joku paskahaluinen hänet keskeytti ja lukeminen jäi myöhenpään. Mutta hän luki, luki kuin Piru Raamattua. Kirja vieri vuodet Kalle mukana ja välillä muissakin käsissä kun Kalle itse taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta keittiöpossuna ja vanginvartijana ja välillä taisteli oman kehonsa piruja vastaan sukupuolitautisairaalassa. Kirja kuitenkin aina löysi takaisin hänen käsiinsä. 

Nyt se lainaus: 

"Suurin, lähes uskomaton tapahtuma minulle oli, kun sain keskustella Mika Waltarin kanssa ensimmäisen kerran hänen kotonaan. Mika antoi minulle käynnistäni muistoksi "Sinuhen" tekijänkappaleen, johon hän kirjoitti: Kalle Päätalolle, pieneksi muistoksi käynnistäsi, Tunturikadulla, lämpimästi kunnioittaen elämäntyötäsi, sydämellisen ystävyyden merkeissä. Mika. 12.3.1975".

Kenties samalla matkalla Kallella oli mukanaan myös aiemmin mainittu Waltarin kirjoittama opaskirja jonka Kalle nyt tahtoi näyttää Mikalle ja kertoa mitä se merkitsi. Ja johan kirja itsessään kertoi paljon, sen sivut olivat täynnänsä Kallen muistiinmerkintöjä, pieniä mietteitä, ja jopa tervatahroja kun sodan aikaan olivat vieraat sotilaat kirjaa turmelleet ajattelemattomuuttaan. Tokihan Mika oli Päätaloja lukiessaan painanut merkille kuinka hänen opaskirjastaan Kalle suuresti ihaili ja paljon mainosti kautta romaaniensa.

"Kun ojensin kirjan Mikan lehteiltäväksi, hänen silmänsä kostuivat ja hän sanoi: Tämä kirjaseni olisi kannattanut kirjoittaa vain sinua varten. Olen saman sanonut jo jossakin antamassani haastattelussa." 

 

Se siitä. 

Haistakaa paska vaan !

 Tänään lähden Joensuuhun ja minulle on luvattu paukku maailman parasta vodkaa joka on kylmää ja virkistävää kuin talvisen tunturipuron kirkkain nektari. Päidyn siitä, ja syleilen koko maailmaa, niin aion tehdä ! Sitten päidyn lisää ja poliisisetä syleilee minua.. eikä päästä irti !