Kuolemani ja tulevaisuus

-Ajatuksia Science Fictionista

 

Olin eilen matkalla kohti toista paikkakuntaa ja myös tulevaisuuttani. Silmieni ohi vilistivät talviset metsien reunat ja pienet kyläpahaset keskellä ei mitään, ei missään. Toisinaan kyytiin nousi toisia ihmisiä. Matkustimme yhdessä lisää. Valkoiset puut muuttuivat yhtenäiseksi viivakoodiketjuksi silmissäni. Viidakoodiketjut muuttuivat valkoiseksi kohinaksi silmieni takana ajatuskeskuksessani samalla kun mieleni askarteli mitä moninaisimpien ihmistä askarruttavien kysymysten parissa.

KUOLEMA! Tuo viimeinen pahuksen este. Koin suunnatonta alistumisen tunnetta, lopullisen tappion mahdollisuus lävähti mieleeni kuin armoton vetinen lumipallo naamaani kesken kaiken. Mitä helvettiä? kyselin itseltäni. Eikö ole mitään tietä! Ei, kaikki on lopussa, ei ole enää mitään. Ajatukseni eivät missään vaiheessa kyselleet kuoleman eksistentiaalista lopullisuutta. Enkä tuntenut pelkoa yksinäisen inhimillisyyteni taivalluksen lopun ajatuksen edessä. Tunsin suunnatonta turhautumista. 

Miksi minulta riistetään TULEVAISUUS!

Ensin annetaan ihmisen elää ja nautiskella kaikesta mistä voi nautiskella. Sitten kerrotaan että kaikki on turhaa, sinulla on vain naiivi mitäänsanomaton korvike, fiktio, etkä sinä tule koskaan saamaan mitään muuta. Star Wars, Star Trek, siinä sinun ainoa kontaktisi tulevaisuuden mahtaviin voimiin. Science Fiction, kopio, imitaatio tulevaisuuden aidosta mahtavuudesta! Siinä kaikki mitä saat. Se ja epävarmuus siitä mikä on totta ja mikä ei?

Kuinka ketterästi massiiviset avaruusaluslaivueet sotivat avaruudessa?

Millaisia laser,plasma,projektiiliaseita, tai -ammuksia, tulevaisuudessa käytetään?

Voidaanko ihminen palauttaa fysiobiologisiin osasiin ja myöhemmin koota toisessa tilassa ja ajassa. Onko koonnos sama ja oikea ihminen, vai pelkkä halpa kopio?

Onko androidin veri valkoista, ja voiko jokin jonka veri on valkoista todella rakastaa?

Onko lähiavaruutemme toisella puolella toinen ihminen, vaiko tuo avaruuden kummajainen, harmaa mulkosilmä? 

Kuinka monta vuotta menee ihmiskunnalta unohtaa alkokotonsa? Vai elääkö jossain ihminen joka rakentaa asian joka pidättää aurinkokuntamme polttopistettä tuhoutumasta ja viemällä samalla alkokotoamme mukanaan?

Millaista on olla avaruuskauppias tuolla tulevaisuuden karibian merellä ja ennen kaikkea mille tuntuu tienata ensimmäinen miljoona credittiään? Alikysymys: Minä vuona ihmiskunta siirtyy käyttämään yliavaruudellista rahayksikköä credittiä?

Miten tehdään avaruusalusten bensaa?

Oliko Juhan av Grann oikeassa?

Kuinka voi tietää mihin suuntaan Kuolontähdellä ajetaan kun Keisari käskee ajamaan eteenpäin? 

Tuleeko delfiineistä parempia avaruustaistelijoita mitä me koskaan voimme olla?

Kuinka käy ihmiskunnan, ja mahdollisesti avaruuden muiden hyvien voimien, taistelussa pimeää uhkaa vastaan joka uhkaa avaruuden toiselta laidalta?

 

Niin, mitäpä näistä tai kymmenistä, tuhansista, äärettömistä määristä vastaavanlaisia kysymyksiä.. Tulevaisuus on kielletty minulta enkä  koskaan tule tietämään vastauksia. Mitä järkeä on yrittää ymmärtää jos edes näihin mitä yksinkertaisimpiin kysymyksiin ei koskaan saa vastausta. Jos tietää ettei koskaan saa vastausta. Sinulle ei jätetä mitään. Ei edes toivoa.

En silti tahdo sanoa että ilman toivoa jää vain toivottomuus.

Aina pitää säilyttää pieni pilkahdus! ..ehkä sittenkin.. kenties joka tapauksessa!