Kerran, kauan aikaa sitten, aikana jota edes isovanhempamme eivät muista, Thomas Savery, Thomas Newcomen ja muut kekseliäät insinöörit kehittelivät toimivia höyryllä toimivia koneita joiden tehtävä oli tuottaa suuri määrä voimaa tekemään ihmisen työ. Vuodet vierivät ja heidän kehitelmiään kehitettiin edelleen . Lopulta saatiin höyry muutettua suunnattomiksi voimiksi joiden avulla voitiin muuttaa maailmaa. Siinä missä alkemistit epäonnistuivat, nämä kekseliäät insinöörit onnistuivat muokkaamaan aivan vaarattoman vesihöyryn äärettömän myrkylliseksi kymmeniä erilaisia vaarallisia yhdisteitä sisältäväksi yhdisteeksi jota me voimme kutsua vaikka nimellä saastesavu. Rakennettiin suuria tehtaita joiden sisällä nämä voimaa ja saastesavua kehittävät koneet puksuttivat. Kun koneita ja saastesavupiippuja(tarkoitus ohjata hengitykseen käyvää pahaa savua yläilmoihin) oli riittävästi rakennettu oltiin siirrytty teolliselle ajalle. 
Silloin ulkona näytti tälle:


Eräissä paikoin joissa oli paljon näitä saastepiippuja oli hyvin likaista ja epäterveellistä. Ne olivat paikkoja joita ihmiset välttelivät parhaansa mukaan. Paikkoja ei kuitenkaan siivottu saastepiippuja poistamalla sillä se oli hyvinvoinnin ja talouskehityksen hinta. Oli vielä paljon kaunista maaseutua ja metsiä ja järven selkiä ja preerioita joilla ei saastesavu haissut ja käynyt keuhkoihin - paikkoja jossa oli kaunista.

Tehtaiden omistajat nauroivat matkallaan pankkiin jonka he myös sattumoisin omistivat. 


Ihmiset hiljalleen tottuivat saastepiippuihin ja hyväksyivät niiden lievät haitat hintana joka tuli maksaa hyvinvoinnista. Ainahan puita oltiin poltettu ruuan- sekä asunnonlämmityksen vuoksi. Savun nouseminen oli ihan ymmärrettävää. Kaipa tehtaan piipuista tupruava savu vielä hiukan lisäsi tätä savun hyväksyntää.

Lopulta 1960-luvun aikana sen ajan ihmiset ymmärsivät ettei tämä voi jatkua kun tehtaita alkoi olla enemmän ja enemmän. Hiilipöly mustasi metsät, saastesavu satoi happoina maahan, myrkkyjätevirrat virtasivat vapaina jokiin ja meriin, ja ennen kaikkea ajan nuoret polttelivat tupakkaa koska pitivät saastesavua niin normaalina osana arkeaan ja elämäänsä. Tätä heidän vanhempansa eivän enää voineet hyväksyä. LSD ja meskaliini on ok, mutta tupakka on epäterveellistä eikä edes laajenna tajuntaa ymmärrystä kohti. 


"Jotain tartteis tehrä!" tuumasivat ihmiset ja kokoontuivat yhteen. Heidän pääkokouksensa pidettiin Woodstock -nimisellä pikkupaikkakunnalla jossa äänestettiin demokraattisesti tulevista toimista maailman parantamiseksi ja kirjoitettiin pykälät ja julistukset. Näitä ihmisiä jotka tahtoivat lopettaa lastensa massiivisen tupakoinnin alettiin kutsua hipeiksi. Minä en tiedä miksi heitä hipeiksi kutsuttiin  mutta arvelisin sen johtuvan heidän vapaasta karvoituksestaan.

Toki hipi tiesivät ettei pelkät sanat paperilla maailmaa muuta savuttomammaksi vaan että toimeen on tartuttava ja otettava niin sanotusti härkää sarvista. Lasten tupakointi nähtiin kammottavana paheena jonka ainoa parannus piilisi, ei lasten asennekasvatuksessa, vaan niin sanotusti joen virran kääntämisessä!
Suuri muutos oli tehtävä!
Syöpäpötkylät pois lasten ulottuvilta!
Osa hipeistä siirsi yksinkertaisesti tupakat niin sanotusti kaapin päälle mutta enemmistö ymmärsi ettei tämä kekseliästä nikkiksistä kärsivää pentua estä.
He loivat kuvan hippisukupolvesta jonka mekin tunnemme. He kävivät toimeen, he patosivat virrat, poistivat kivet, oikaisivat mutkat, käänsivät virran!
Alla hippi(Losrandir Mainander) työssä v.1969: 


Losrandir ja muut hänen kaltaisensa työtäpelkäämättömät ahkerat kunniantuntoiset nuoret, sekä vanhat, hipit tekivät työtään koko 1960-luvun. He tekivät sen mihin pystyivät ja kuin ihmeen kautta se riitti. Lasten tupakointi väheni. Koettiin että hippiliike oli saavuttanut tavoitteensa ja se Altamontin kokouksessa 1969 hippiliike päätettiin hiljalleen lopettaa. 

Alla onnellinen hippi voittoisan taistelun jälkeen: